sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Päivitetäänpä välillä

Onkin jo aikaa, kun viimeksi on ehtinyt päivittää kuulumisia. Irman ja Armin kanssa on helppo mennä ja olla missä vaan. Tytöt käyvät lähes päivittäin uimassa ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Armi on käynyt parissa näyttelyssä junnukehässä pyörähtämässä ja saanut molemmista hyvän arvostelun. Ensimmäisellä kerralla sai ERI1, PN1, Sert ja ROP. Toisella kerralla sai ERI:n, tuomarina tällöin oli Kirsi Tevalin ja Armi olikin ainut Eri:n saanut omassa rodussaan. Omaan silmään tyttö on oikein nätti ja liikkuu kauniisti. Irman kanssa ollaan käyty jonkin verran peko-treeneissä, kovin ahkeria ei olla oltu, mutta Irma toimii aina vaikka taukoakin olisi ollut. Haasteena onkin tehdä Irmalle tarpeeksi vaativia piiloja. 

 Armi
Irma piilolla, maalimies puussa
 Irma odottaa palkkaa, takana löydetty makaava peitetty maalimies
Irma odottaa uutta käskyä.
Tytöt syövät vierekkäin luita sulossa sovussa.
Armi kävi Filon kanssa leikkimässä.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Irma treeneissä

Irman kanssa treenaillaan edelleen ja tässä hieman videomateriaalia loppukesältä.
Ensimmäisenä pisto.


Seuraavaksi vuorossa vähän pidempää, tosin tätä hieman pätkitty. Alussa sovittiin et maalimies on alueen aivan toisella reunalla, mutta ylläri pylläri mulle tehtiin testi.
Pitäisi vaan luottaa Irman nenään ja siihen että se todella toimii ja ottaa kaukaakin hajun. Eli toisin sanoen minä kaipaan enemmän oppia kuin koira. Luota koiraasi on tuttu lause mun korvissa!

Päivityksiä

Siitä onkin aikaa, kun on ehtinyt kuulumisia kirjoitella.
Armi on kasvanut hurjasti ja ottaa kohta korkeudessa Irman kiinni.
Armin kanssa on ehditty käydä parissa epävirallisessa pentunäyttelyssä Lahdessa ja Helsingin messukeskuksessa. Armi osaa käyttätyä hyvin ja sen kanssa on helppo kulkea. Lahdessa Armi oli pikkupentujen1 ja Helsingissä sai kp:n ja  pikkupentujen1. Seuraava koitos onkin sitten joulukuussa iso messarin näyttely. Sinne matkataan yhdessä Irman ja Armin kanssa.




Irman kanssa käydään edelleen pelastuskoiraharjoituksissa erilaisissa paikoissa ja maastoissa harjoittelemassa. Se on ehdottomasti Irman laji :) Armi ei vielä ole kovin montaa kertaa ollut mukana, mutta vielä sekin ehtii.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Uusi perheenjäsen Armi

12.7.2012 saapui kotiimme uusi perheenjäsen kaukaa Australiasta. Kiitos Armista kuuluu ystävällemme Riikalle ja Moloscyg-kenneliin. Armi kotiutui hienosti eikä seuraavana päivänä olisi tiennyt että oli vasta tullut, niin kotoisasti oleli ja puuhasteli. Armi onkin jo ennättänyt saada muutaman lisänimen kuten asentaja tai askartelija. Irma on ottanut Armin hyvin vastaan ja päivittäin leikitäänkin monta kertaa. On hienoa seurata kahden kaveruksen touhuiluja. Kuvat puhukoon puolestaan mikä meno täällä on.




Armi & Danny
Armin veli Danny asuu lähistöllä ja varmasti pääsevät leikkimään useasti yhdessä.
Tänään onnistui saada loistava otos sisaruksista.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Aptus show

Irman kanssa oltiin pitkästä aikaa näyttelyssä. Päivä oli todella lämmin +24 ja koiria piti jäädytellä hyvin.
Tuomarina oli Rafael Malo Alcrudo. Tovi onkin jo kulunut että ollaan saatu borkuillekkin hyvä tuomari. Tuomarin vuoksi oli varmasti ilmoitettu myös muutkin koirat. 2 urosta 7 narttua. (tämä on jo paljon borkkukehään Suomessa)
Irman arvostelu: Typie and feminine. Slightly overweight. Excellent temperament. Good chest. Undershot in the limit. Free mover. Avo1, Eri, Sa, Pn3, Varasert, Varacacib.

      "Kylpytakkijengi" puiden varjossa
 Irma jäähdyttelee
 Hyvän viilennyksen jälkeen jaksaa vähän juosta
 Hetki paikallaan
Irman ihana ilme




keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Irman uusi vanha harrastus!

Irman kanssa ollaan jo aiemmin harrastettu hakua, enemmän ja vähemmän oikein tai väärin.
Lopputalvesta törmäsimme metsässä iloiseen hakuporukkaan ja minä innokkaana kyselemään ketä ja mitä.
Selvisi että ovat UPK:sta (Uudenmaan pelastuskoirat) ja treenaavat välillä myös meillä päin ja ympäri pääkaupunkiseutua. Keväällä sitten olin itse käynyt pakolliset harjoittelukerrat ja nyt Irman kanssa käymme treenamassa heidän kanssaan. Paljon on tullut uutta ja niin itselle kuin koiralle.


 Irma piilolla ilmaisemassa.

 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vetoharjoituksia!

Irma treenaili tänään kelkan edessä:)
Ensin tutustutaan kelkkaan, tätäkö mun pitäisi vetää?

Sitten ollaan valmina lähtöön


Ja vetoa!



 Tämähän sujuu ihan yksinkin:)

Sit on mun vuoro olla kyydissä:)